Ennen kuin sain oman psykologin, kävin tapaamassa säännöllisesti sairaanhoitajaa. Jouduin järjestelemään töitä, jotta pääsisin tapaamisiin. Töissä selitin epämääräisesti käyväni lääkärillä.
Talvi
En tullut toimeeni ensimmäisen psykologini kanssa. Minun ei ole helppo avautua. Hän turhautui usein minuun ja joki, ettei lue ajatuksia. Hän ei tarjonnut vaihtoehtoja. Vasta pari vuotta myöhemmin tajusin, että minun on helpompi, jos olen kotona kirjoittanut ja piirtänyt asioita ylös.
Talven aikana aloitin alkoholin juomisen. En ole ikinä ollut absolutisti, mutta alkoholi ei ole erityisemmin kuulunut elämääni. Sain kuitenkin lahjaksi paljon alkoholia. Aikana seisottuaan kaapeissani korkkasin yhden pullon. Ja sitten toisen. Ja toisen. Ryhdyin joka perjantai töissä odottamaan kotiin pääsyä. Sitä, että voisin juoda itseni humalaan. Ahmia. Pyöriä musiikin tahtiin. Oksentaa.
En ikinä kertonut juomisestani psykologille.
Olin omasta mielestäni kamala norsu. Lopetin liikuntaharrastukseni. En voinut mennä tanssitunnille. En voinut katsoa itseäni peilistä ohjatuilla jumppatunneilla. Kävin juoksemassa pimeällä, kun muita ei ollut liikenteessä.
Kevät
Aurinko valaisi myös minun elämääni. Tuntui paljon paremmalta. Sovimme pitävämme taukoa tapaamisista ja lääkkeistä. Virhe. Loppu keväästä ja kesän alku oli yllättävän stressaavaa. Luin pääsykokeisiin (ja myöhemmin jouduin pettymään tulokseen) ja ensimmäistä kertaa elämässäni tapailin miestä. Olin 22vuotia. Hermoilin. Stressasin. Itkin. Purin oloani ihanalle ravintoneuvojalle. Pystyin puhumaan hänelle asioista paljon helpommin kuin psykologilleni.
Kesä
Lopetin miehen tapailun. Lääkärin tapaamisen jälkeen hoitokäyntejä jatkettiin taas ja lääkkeet otettiin uudelleen käyttöön. Pidin ruokapäiväkirjaa. Sain edelleen valituksia, että syön liian pieniä annoksia. Häpesin ahmimistani. Silottelin sitä ruokapäiväkirjaa varten.
Syksy
Paras asia hoidossani oli psykologini vaihtuminen. Minun onnekseni hän vaihtoi työpaikkaa ja sain psykologin, jonka kanssa klikkasi paljon paremmin. Ryhdyin avautumaan enemmän.
Vuoden lopussa painoni kohosi ensimmäisen kerran yli 70 kilon.
Talvi
En tullut toimeeni ensimmäisen psykologini kanssa. Minun ei ole helppo avautua. Hän turhautui usein minuun ja joki, ettei lue ajatuksia. Hän ei tarjonnut vaihtoehtoja. Vasta pari vuotta myöhemmin tajusin, että minun on helpompi, jos olen kotona kirjoittanut ja piirtänyt asioita ylös.
Talven aikana aloitin alkoholin juomisen. En ole ikinä ollut absolutisti, mutta alkoholi ei ole erityisemmin kuulunut elämääni. Sain kuitenkin lahjaksi paljon alkoholia. Aikana seisottuaan kaapeissani korkkasin yhden pullon. Ja sitten toisen. Ja toisen. Ryhdyin joka perjantai töissä odottamaan kotiin pääsyä. Sitä, että voisin juoda itseni humalaan. Ahmia. Pyöriä musiikin tahtiin. Oksentaa.
En ikinä kertonut juomisestani psykologille.
Olin omasta mielestäni kamala norsu. Lopetin liikuntaharrastukseni. En voinut mennä tanssitunnille. En voinut katsoa itseäni peilistä ohjatuilla jumppatunneilla. Kävin juoksemassa pimeällä, kun muita ei ollut liikenteessä.
Kevät
Aurinko valaisi myös minun elämääni. Tuntui paljon paremmalta. Sovimme pitävämme taukoa tapaamisista ja lääkkeistä. Virhe. Loppu keväästä ja kesän alku oli yllättävän stressaavaa. Luin pääsykokeisiin (ja myöhemmin jouduin pettymään tulokseen) ja ensimmäistä kertaa elämässäni tapailin miestä. Olin 22vuotia. Hermoilin. Stressasin. Itkin. Purin oloani ihanalle ravintoneuvojalle. Pystyin puhumaan hänelle asioista paljon helpommin kuin psykologilleni.
Kesä
Lopetin miehen tapailun. Lääkärin tapaamisen jälkeen hoitokäyntejä jatkettiin taas ja lääkkeet otettiin uudelleen käyttöön. Pidin ruokapäiväkirjaa. Sain edelleen valituksia, että syön liian pieniä annoksia. Häpesin ahmimistani. Silottelin sitä ruokapäiväkirjaa varten.
Syksy
Paras asia hoidossani oli psykologini vaihtuminen. Minun onnekseni hän vaihtoi työpaikkaa ja sain psykologin, jonka kanssa klikkasi paljon paremmin. Ryhdyin avautumaan enemmän.
Vuoden lopussa painoni kohosi ensimmäisen kerran yli 70 kilon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti