Uudenvuodenlupauksia

Nyt on se aika vuodesta: lupausten tekeminen. Ihmiset lupaavat pudottaa painoa. Lopettaa tupakoinnin. Viettää tipatonta tammikuuta. Kuntosalit täyttyvät ihmisistä. Helmikuussa juodaan tammikuunkin edestä alkoholia. Rikotaan lupauksia.

Minäkin liityn vuoden 2015 lupaajien joukkoon:

1. Painonpudotus

• Täsmäsyöminen
• Herkuttelu kuriin!
• Säännöllinen liikunnan harrastaminen
• Tavoitepainon (53 kg) saavuttaminen lokakuuun mennessä

2. Juoksutreeni

• Aloitan huhtikuussa
• 3 kertaa viikossa

3. Iskiaksen parantaminen

• Fysioterapeutin ohjeiden noudattaminen
• Kuntosalitreenin aloittaminen 

4. Järjestys

• Tiskaaminen joka ilta
• Asunnon siistiksi jättäminen joka aamu, kun lähden

5. (Bio)Jätteiden vähentäminen

Mörkö

Mörkö on osa minua. Uskon, että kaikkien muidenkin sisällä asuu mörkö. Joillakin se on pienen pieni, joillakin isompi. Toisilla se on suurempi kuin ihminen itse. Mörkö on se ahdistuksen tunne. Epätoivon tunne. Mustuus syvällä sisimmässä. Mörkö saa toivomaan kuolemaa. Ajattelemaan parhainta tapaa tappaa itsensä. Itkemään lattian rajaan sykertyneenä. Mörkö estää ihmistä näkemästä tulevaisuuteen. On vain mustaa - kuin mörkö itse.

Ennen minusta tuntui, etten voinut Mörölleni mitään. Se levitti kätensä ja otti minut valtaansa. Sai minut itkemään. Tuntemaan oloni kamalaksi.
Tänä syksynä olen psykologini johdolla oppinut yhden helpon keinon hillitä Mörköäni. Aloitin merkitsemään ylös joka päivä yhden asian, joka sai minut onnelliseksi/iloiseksi tai mistä olin kiitollinen. Kaverit, hyvä kirja, loman suunnittelu, auringonpaiste. Joskus asiat ovat isoja ja helposti havaittavissa, toisinaan niitä pitää miettiä tarkemmin.

Jos Mörkösi hallitsee sinua, koita hallita sitä. Mikä oli tänään sinun päivässäsi hyvää? Minun oli ehdottomasti fysioterapeutilla käynti. Vihdoinkin saan todellista apua selkäongelmiini.

Kerron sen kuvin

Aloitetaan matkamme yläaste ajoilta. Mimmi aloitti laihduttamisen ensimmäisen kerran näinä vuosina. Mimmi oli pyöreä, eikä pukeutuminen liian isoihin vaatteisiin auttanut ulkonäköasiassa.
Yhdeksännen luokan terveystarkastuksessa terveydenhoitaja ilmoitti ilahtuneena mimmin painavan vain 51 kilogrammaa. "Olet kadottanut nyt lapsen pyöreytesi." Mimmi oli häpeissään. Hän ei voinut sanoa terveydenhoitajan katsoneen luvun väärin. Vaaka näytti selvästi 57 kiloa.
Ensimmäinen kuva, jonka laitan tähän, on kesältä yläasteen loputtua.

16v.

Lukion alkaessa mimmi juoksi säännöllisesti, jatkoi bailatino tunneilla käymistä kaverinsa kanssa ja aloitteli kuntosaliin tutustumista. Hän söi säännöllisesti ja oli lakto-vegetaristi.

17v.

Sitten lapsuusaikansa mimmin paino oli alimmillaan 53kg. Omaksi ikäväkseen hänellä ei ole ajalta paljon kuvia. 

Seuraava kuva on niiltä ajoilta, kun mimmi ensimmäisen kerran reagoi ruualla pahaan oloonsa. Hän yritti puuduttaa yksinäisyytensä ja koti-ikävänsä syömällä. Kaikkea mahdollista, ja paljon. 

18v.

Ylioppilaslakin saatuan hän oli kasvanut reiluun 163 cm pituuteen ja paino oli jämähtänyt sellaiseen 59 kiloon. Mimmi muutti pois kotoa. Vuoden aikana paino välillä nousi, välillä laski. Seuraava kuva on syksyltä, viimeisiä hetkiä, kun mimmi on käyttänyt farkkuja.

19v.

Keväällä mimmi vähensin syömisiään reilusti ja lisäsin liikuntaa reippaasti. Kaloreita kului paljon enemmän kuin kroppa niitä sai. Silti kesään tullessa mimmi tunsi itsensä turvonneeksi. Mitkään vaatteista eivät sopineet. Vuosia myöhemmin kuvia katsellessan, ei voi uskoa kuinka paljon hoikemmalta (ja pieni rintaisemmalta) mimmi näissä elokuussa otetuissa kuvissa näyttää kuin hänestä silloin tuntui.

20v.

Sitten alkoi alamäki. Mimmi voi erittäin huonosti. Oli masentunut. Itki. Ei viihtynyt koulussa. Ryhtyi ahmimaan herkkuja. Ja sitten alkoi oksentaminen. Siltä vuodelta on hyvin vaikea löytää kuvia mimmista. Hän ei tahtonut kameran eteen. Näytti mielestään kamalalta. Akne oli valloittanut kasvot. 

21v.

Melkein vuosi sairastumisen jälkeen mimmi haki apua. Ahminen oli riistäytynyt käsistä. Oksentamista oli tullut säännöllistä. Olo tuntui kamalta. Kesällä mimmi oli vielä mahtunut kokoa 34 oleviin shortseihin.
Kierre oli valmis. Mimmi piti itseään niin kamalana, ettei voinut osallistua enää kuntosalin ohjatuille tunneille. Pystyi käymään lenkillä vain pimeässä. Töistä päästyään ahmi sängyllä maatessaan. Oksensi ja meni nukkumaan ennen ilta kahdeksaa.

22v.

Mimmimme inhoan seuraavaa kuvaa. Hän näyttää kaikissa matkalta otetuissa kuvissa kamalan isolta. Neljä kuukautta aikaisemmin tehdyn matkan kuvissa asia on toisin. Kuinka paljon pari kuukautta voikaan vaikuttaa. Puolitoistavuotta psykologilla käyntejä. Hyviä ja huonoja päiviä. Liikaa herkkuja. Liian vähän liikuntaa.

23v.

Vuotta myöhemmin mimmin paino oli noussut jo yli 70 kiloon. Ahminen ja oksentaminen olivat loppuneet. Liikuntaa edelleen liian vähän ja liian harvoin. Paino kipusi koko ajan vain ylemmäs ja ylemmäs. Töissä mimmi huomasi joka päivä, kuinka heikoksi hänen kuntonsa oli käynyt. Portaat saivat hengästymään.

24v.

Entä nyt? Töissä mimmi joutui palaamaan isompiin housuihin. Kesän jälkeen painoi nousi lisää. Pahimmillaan vaaka on näyttänyt reilua 74 kiloa. Mimmi luuli päässeensä hyvään vauhtiin ja painonpudotus lähti käyntiin reippaasti. Sitten otettiin askelia taaksepäin. Helppoa ei ole.

Joulun jälkeen mimmi aikoo saada täsmäsyömisen kuntoon ja säännöllisen liikunnan elämäänsä.

53 kilon paino, täältä tullaan ja sitten kamera saa laulaa :)

Kuka? Mitä? Miksi?

Järkytyin astuttuani vaa'alle. 59,9! Kohta painoni kipuaa korkeimmilleen. Vyötärölle on kertynyt seitsemisen senttiä lisää kuudesssa viikossa. Ei ihmekkään, että viime viikolla housut kiristivät. Olen tuntenut lihonneeni- tänään huomaan sen. SELVÄ! Nyt herkut pois ja noudattamaan tarkasti laatimaani ruoka- ja treeniviikkoa.

Näin kirjoitti 22vuotias minäni. Kuinka järkyttynyt hän olisikaan, jos tietäisi mitä kolme seuraavaa vuotta toivat tullessaan. Vaaka näyttää painoksi 72,8 kilogrammaa. Kolme vuotta psykologilla käyntejä. Lääkärien tapaamisia epäsäännöllisen säännöllisesti. Käyntejä ravintoterapeutilla. Asioiden puimista koulun terveydenhoitajan kanssa. Masennuslääkkeiden syömistä.

Olen tavalla tai toisella ollut masentunut suurimman osan elämästäni. Käyttäydyin itsetuhoisesti koko yläasteen. Ruuan kanssa ongelmia tuli ensimmäisen kerran ollessani täysi-ikäinen ja asuessani poissa kotoa. Sairastuin bulimiaan 21vuotiaana.

Pidin aikaisemmin blogia, mutta sairauden ollessa pahimmillaan luovuin siitä. Koin sen liian raskaaksi. Nyt aloitan uuden blogin.
Miksi? Ensi vuonna täytän 25vuotta. Pitäisi saada tarttuma omaan elämään. Ryhtyä aikuiseksi. Hoitokertani loppuvat. Jään siis "omilleni". Olen edennyt pitkälle, vaikka aina siltä ei tunnu. Toivon tämän blogin kannustavan minua jatkamaan hyvää työtä. Täsmäsyöminen. Painon pudotus ilman laihdutuskuuria. Onnellisuuden tunteminen.

Toivon saavuttavani sen mimmin, joka heräsi ilman ongelmia lauantaiaamuisin kuudelta ja lähti parin tunnin juoksulenkille. Sen mimmin, joka pystyi syömään puolikiloa karkkia oksentamatta. Sen mimmin, joka omaksi ihmeekseen mahtui kokoa 34 oleviin shortseihin. Sen mimmin, joka näki tulevaisuudessaan paljon.

Tämä blogi on minun matkani tavoittaakseni sen mimmin, joka joskus olin minä.

SE mimmi vuodelta 2008